MARY BAXTERIN ILMESTYS KIRJAT :

JUMALAN ILMOITUS KADOTUKSESTA

Mary Baxter kertoo kirjassaan näin:

Jeesus vei minut 40 päivän ajaksi tuonelaan. Nyt näen Herran valmistaneen minua kirjoittamaan tämän kirjan jo silloin, kun lapsena ollessani näin unta Jumalasta.

Herra siis ilmestyi minulle 1976 ja kertoi valinnastani tähän tehtävään.

Herra sanoi näin:

* Lapseni, ilmoitan itseni sinulle tuodakseni ihmisiä pimeydestä valoon. Herra Jumala on valinnut sinut merkitsemään muistiin ja kirjoittamaan asioita, joita näytän ja kerron sinulle. Aion ilmoittaa sinulle tuonelan todellisuuden, jotta monet pelastuisivat, monet katuisivat pahoja tekojaan ja tekisivät parannuksen ennen kuin se on liian myöhäistä.

* Minä Herra Jeesus Kristus, otan sinun sielusi pois ruumiistasi ja siirrän sen tuonelaan ja muihin paikkoihin, jotka haluan sinun näkevän.

TUONELAAN:

Hetkessä sieluni otettiin pois ruumiistani. Tajusin kaiken mitä minulle tapahtui. Oli kuin olisin kuollut, ja kehoni jäänyt sänkyyn henkeni mennessä Jeesuksen kanssa läpi talon katon.

Pian olimme korkealla taivaissa. Käännyin ja katsoin Jeesusta. Hän oli täynnä loistoa ja voimaa ja rauha virtasi Hänestä. Hän tarttui käteeni ja rohkaisi jälleen: ”Minä Rakastan sinua. Älä pelkää, olen kanssasi.”

Nousimme vielä korkeammalle, muttapystyin kuitenkin näkemään maan alapuolellani. Maasta työntyi suuria eri suuntiin haarautuvia putkia. ”Mitä nämä ovat?” kysyin Jeesukselta, kun tulimme lähelle yhtä niistä. ”Ne ovat käytäviä tuonelaan” Hän sanoi. ”Menemme sinne yhtä tuollaista käytävää pitkin.”

PIMEYTEEN:

Menimmekin pian yhteen noista putken muotoisista käytävistä. Sisältä se näytti tunnelilta, joka pyörii ympäri kuin hyrrä. Syvä pimeys laskeutui päällemme. Ilma oli saastunut ja likainen. Tunnelin sivuilla oli eläviä hahmoja upotettuina seiniin. Ne olivat kiinni seinässä, mutta pystyivät kuitenkin liikkumaan. Kulkiessamme ohi nuo tummanharmaat hahmot huusivat meille mitä kauheimpia huutoja. Niistä tuli inhottava, henkeäsalpaava haju.

Tiesin kertomattakin että ne olivat paholaisia. Tunsin näkymättömän pahuuden voiman liikkuvan tunnelin sisällä.

Ajoittain näin hahmot selvemmin. Likainen sumu peitti useimmat niistä. ”Herra mitä nämä ovat?” , kysyin pitäessäni tiukasti kiinni Jeesuksen kädestä. ”Ne ovat paholaishenkiä, valmiina lähetettäväksi maan päälle, kun saatana antaa käskyn”, Jeesus vastasi.

Alemmas laskeutuessamme paholaishahmot nauroivat ja kutsuivat meitä luokseen. Ne yrittivät koskettaa, mutta eivät voineet. Jeesuksen voima esti niitä tekemästä sitä.

Kaikki aistini olivat tallella. Pystyin kuulemaan, haistamaan, näkemään, tuntemaan, jopa maistamaan paholaisen tässä paikassa. Aistini olivat jopa tulleet entistä herkemmiksi, joten haju ja saasta tekivät minut melkein sairaaksi. Vain Jeesuksen läsnäolo esti minua kirkumasta pelkästä kauhusta.

Läpitunkevat huudot ja monet muut kammottavat äänet kaikuivat vastaamme pimeästä lähestyessämme tunnelin pohjaa. Pian huomasin niiden olevan kuolleitten huutoja. Tuonela oli täynnä niiden valituksia.

Pilaantuvan lihan haju tuntui leviävän joka suunnalta. Ilman täytti pahin löyhkä, mitä koskaan olin joutunut haistamaan. Maan päällä en koskaan ollut tuntenut sellaista paholaisen läsnäoloa tai kuullut sellaisia epätoivoisia huutoja.

Ajoittain tunsin paholaisen tuulenpuuskana edessämme. Salamat ja välkkyvien valojen välähdykset läpäisivät mustan pimeyden ja heittivät harmaita varjoja seiniin. Pystyin vaivoin havaitsemaan jonkin hahmon edessäni. kavahdin kuin sokissa tajutessani sen suureksi edessämme matelevaksi käärmeeksi. Pian näin iljettäviä käärmeitä luikertelemassa kaikkialla.

Jeesus sanoi minulle:

”Saavumme pian tuonelaan, Helvetin esikartanon vasenpaan jalkaan. Pysy lähellä minua, niin suojelen sinua ja annan voimaa kestää kaiken, mitä tulet näkemään.”

SUUREN SURUN PAIKKA:

Paikka oli täynnä voihkivia ääniä ja säälittävää itkua. Sunnattoman pelon voi suorastaan maistaa!

Ylhäällä edessämme näin himmeän valon. Aloimme kävellä sitä kohti. Kulkemamme polkukin oli kuivaa, jauhomaista likaa. Pian olimme pimeän tunnelin sisäänkäynnin edessä.

Anna minun varoittaa sinua: älä mene tuohon paikkaan!

Se on hirveä kärsimysten, kiduttavan tuskan ja ikuisen surun paikka. Sielusi tulee aina olemaan elossa. Sielusi elää ikuisesti. Sinä ja Sielusi menette joko taivaaseen tai kadotukseen. Tuonela, kadotuksen ensimmäinen vaihe, on maapallon keskustassa. Jeesus kuvasi minulle sen olevan ”selällään makaavan ihmiskehon muotoinen”. Siellä on useita kammioita ja onkaloita, sellejä ja muita kidutuspaikkoja, joissa sielut saaavat käsiä tuskissaan yötä päivää. Tuonelassa ei ole juhlia. Siellä ei ole lepoa, ei rakkautta. eikä intohimoa. Se on suuremman surun paikka kuin mitä voit koskaan uskoa.

TUONELAN VASEN JALKA:

Tuliset onkalot:

Jeesus ja minä astuimme tunnelista polulle, jonka molemmin puolin oli leveä maa-alue täynnä viikatteen jälkiä. Näin myös tulisia onkaloita kaikkialla, niin kauas kuin silmä pystyi erottamaan. Onkalot olivat keilan muotoisia, metrin verran halkaisijaltaan. Jeesus sanoi: ”Tuonelan vasemmassa jalassa on useita samanlaisia. Tule, näytän sinulle joitain niistä.”

Seisoin Jeesuksen vieressä polulla ja katsoin yhtä hehkuvista syvennyksistä. Tulikivi oli upotettuna onkalon sivuun ja se hehkui punaisena kuin kuumat hiilet nuotiossa. Onkalon keskellä oli kadotettu, tuonelaan kuoltuaan joutunut sielu vankina eräänlaisen kehikon sisällä. Tuli alkoi onkalon pohjalta pieninä liekkeinä, pyyhkäisi ylös ja kietoi kadotetun sielun tuliseen, tuskaa tuottavaan syleilyynsä. Hetkeksi lieskat hiipuivat hiillokseksi – roihahtaakseen jälleen, täydellä voimalla kohisten, kärsivän sielun ympärille.

”Herrani”, huusin, ”etkö voi päästää heitä pois? Kuinka surullista onkaan nähdä elävän sielun kärsivän tuolla tavalla!” Se oli kauhea näky. Ajattelin että minäkin voisin olla tuo onneton…..

Kuulin huutoa ensimmäisen onkalon keskeltä. Näin luurankohahmoisen sielun huutavan: ”Jeesus, ole armollinen!” Se oli naisen ääni. Katsoin häntä ja halusin vetää hänet pois tulesta, mutta sain vain sanotuksi: ”voi Herra…!” Tuskissaan olevan sielun näkeminen mursi sydämeni!.

Naisen luurankohahmo sisällään likaisen harmaata sumua puhui Jeesukselle. Kuuntelin häntä järkyttyneenä. Pilaantunutta lihaa riippui riekaleina hänen luistaan. Palaessaan se putoili onkalon pohjalle. Silmien paikalla oli vain tyhjät kuopat. Hiuksia hänellä ei ollut lainkaan.

Tässäkin onkalossa tuli alkoi nousta pieninä liekkeinä jaloista lähtien. Noustessaan liekit kasvoivat suuremmiksi peittäen vähitellen olennon kokonaan. Nainen näytti palavan jatkuvasti, jopa silloinkin, kun liekit olivat vain hiilloksella. Tulisesta kivikuopasta kuului epätoivoista itkua ja vaikeroimista: ”Herra, Herra, haluan pois täältä!” Samalla kärsivä tavoitteli Jeesusta luisilla käsillään.

Katsoin Herraa vierelläni ja näin hänen kasvoillaan suuren surun Hänen sanoessaan minulle: ”Lapseni, sinä olet täällä kanssani antamassa maailman tietää, että synti johtaa kuolemaan, että kadotus on todellinen.”

Katsoin naista uudelleen. Madot ryömivät hänen luistaan. Niitä tuli ei vahingoittanut. Jeesus sanoi: ”Hän tietää ja tuntee nuo madot sisällään.”

”Jumala ole armollinen!”, itkin, kun tuli saavutti huippunsa ja kauhea palaminen alkoi jälleen kaikkialla onkalossa. Kovat huudot ja sydäntäsärkevät valitukset ravistelivat tämän naissielun hahmoa. Hän oli menetetty. Hänellä ei ollut mitään tietä ulos.

ELÄVÄT KUOLLEET

Polku, jota kuljimme, kierteli tulionkaloiden välissä niin pitkälle kuin saatoin nähdä. Elävien kuolleiden valittavat huudot kantautuivat korviini joka suunnasta. Kuoleman ja pilaantuvan lihan haju leijui raskaana ilmassa.

Tulimme seuraavan onkalon ääreen. Senkin sisällä oli luuranko hahmo, mutta se huusi miehen äänellä: ”Herra armahda minua!” Vain heidän puhuessaan pystyin erottamaan, oliko tulessa kärventyvä mies vai nainen. ”Olen pahoillani, Jeesus. Anna minulle anteeksi. Ota minut pois täältä. Olen jo vuosia kärsinyt täällä kidutuksen paikassa”, vaikeroi mies nyyhkytysten keskeltä. Itku ravisteli hänen luista olemustaan, kun hän pyysi pyytämästä päästyään: ”Pyydän Sinua, päästä minut ulos!”,

Katsoin Jeesusta – Hänkin itki.

”Herra Jeesus”, mies huusi palavasta onkalostaan, ”Enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt syntieni tähden? Kuolemastani on kulunut 40 vuotta!”

Jeesus sanoi:

Kirjoitettu on: ”Vanhurskas on elävä uskosta!” Kaikilla pilkkaajilla ja epäuskoisilla on oleva paikkansa tulijärvessä. Et uskonut totuutta. Useita kertoja ihmisiä lähetettiin luoksesi näyttämään tietä, mutta sinä et kuunnellut heitä. Sinä nauroit heille ja kieltäydyit evankeliumista. Vaikka minä kuolin puolestasi ristillä, sinä pilkkasit minua, etkä katunut syntejäsi. Isäni antoi sinulle useita tilaisuuksia pelastua. Kumpa vain olisit kuunnellut!

Jeesus itki.

”Tiedän, Herra, tiedän!”, mies huusi. ”Mutta nyt minä kadun, nyt teen parannuksen!”

Jeesus sanoi:

”Se on liian myöhäistä. Tuomio on asetettu.”

Mies jatkoi: ”Herra, omaa perheväkeäni on tulossa tänne, sillä hekään eivät ole tehneet parannusta. Hekään eivät ole kääntyneet synneistään sinun puoleesi. Ole hyvä Herra, anna minun mennä kertomaan heille, että heidän täytyy katua syntejään ollessaan maan päällä. En halua heidän joutuvan tänne.”

Jeesus vastasi:

Olen lähettänyt työntekijöitä heitä varten, heidän luokseen, että he uskoisivat ja pelastuisivat. Siellä on saarnaajia, opettajia, vanhempia, jotka kertovat heille, jotka julistavat heille evankeliumia. Heillä on myös nykyaikaiset tiedotusvälineet ja muut yhteydenpitomahdollisuudet käytössään ja monia muitakin tapoja oppia minusta. Jos he eivät tämänkään jälkeen usko, ei heitä saa taivutetuiksi, vaikka joku kuolleista nousisi todistamaan heille kadotuksen vaivoista.

Mies tulikuopassa alkoi kiroilla! Hän alkoi pilkata Jumalaa! Katsoin kauhulla, kun liekit jälleen kiipesivät ylös ja hänen lihansa alkoi palaa ja putoilla onkalon pohjalle. Tämänkin miehen kuolleen kuoren sisällä näin hänen sielunsa. Se näytti samanlaiselta likaisenharmaalta sumulta kuin edelliselläkin kärsivällä luuranko-olennolla.

VOIMAT VÄHISSÄ

”Herra kuinka kauheaa!”, valitin taas.

Jeesus sanoi: ”Kadotus on todellinen, tuomio on todellinen. Minä rakastan heitä, lapseni, mutta kuitenkin tämä on vasta alkua sille, mitä minun täytyy näyttää sinulle.”

Seuraavassa onkalossa oli pienikokoinen nainen. Hän näytti noin 80-vuotiaalta. En osaa sanoa, miten saatoin tietää hänen ikänsä, mutta minä tiesin. Tiesin, vaikka vain luut olivat jäljellä – ja madot, joihin liekit eivät vaikuttaneet millään tavalla.

”En tiedä voinko enää jatkaa”, valitin Jeesukselle. Tulisia onkaloita näkyi niin pitkälle kuin silmäni pystyivät näkemään.

”Lapseni, tämän takia sinä olet täällä”, Jeesus vastasi. ”Taivas on todellinen, mutta kadotus on myös todellinen. Sinun täytyy tietää tämä ja kertoa ihmisille totuus.

Siispä jatkoimme matkaa…

Katsoin kuitenkin vielä naista. Hänen itkunsa oli sydäntäsärkevän surullista. Arvelin kadotuksen kidutuksessa tunnettavan samalla tavalla, vaikka ruumiista ei ollutkaan enää paljon jäljellä.

Jeesus tiesi ajatukseni ja vastasi: ”Kun ihmiset tulevat tänne, heillä on samat tunteet ja ajatukset kuin heillä oli maan päällä. Heidän muistinsa on tallella. He muistavat perheensä ja ystävänsä – senkin, että kaiken aikaa heillä oli mahdollisuus ottaa pelastus vastaan, mutta he kieltäytyivät siitä. Kunpa he olisivat uskoneet evankeliumin, ennen kuin se oli liian myöhäistä.”

Katsoin vanhaa naista vielä kerran. Tällä kertaa huomasin, että hänellä oli vain yksi jalka ja hänen lonkkaluussaan näytti olevan porattuja reikiä. Kaiken kauheuden keskellä tulin uteliaaksi: ”Mitä nämä ovat?”

”Lapseni, kun hän oli maan päällä. Hänellä oli syöpä ja kovat tuskat. Kirurgi pelasti hänen henkensä. Hän pysyi katkerana vanhana naisena useita vuosia. Monet minun omani menivät rukoilemaan hänen puolestaan ja kertomaan hänelle, että minä voisin parantaa hänet, mutta nainen ei uskonut heidän puheitaan. Päinvastoin hän väitti sairauttaan Jumalan aikaansaannoksi. ”Hän ei tarvinnut Jumalaa – Omasta mielestään. Hän ei halunnut seurata minua eikä halunnut minua parantajakseen. Pyysin hartaasti. Halusin auttaa. halusin parantaa siunata ja pelastaa – mutta hän käänsi selkänsä ja kirosi minut. Vielä senkin jälkeen yritin vetää häntä puoleeni, mutta hän ei kuunnellut. ”Viimein hän kuoli ja joutui tänne…”

MONTA TUHLATTUA TILAISUUTTA

Vanha nainen huudahti Jeesukselle: ”Herra Jeesus, anna minulle nyt anteeksi. Olen pahoillani että en uskonut sinuun ollessani vielä maan päällä.” Avuttomana nyyhkyttäen hän anoi Jeesukselta: ”Kunpa olisin tehnyt parannuksen ennen kuin se oli liian myöhäistä! Herra, auta minut pois täältä. Palvelen sinua. Olen hyvä. Enkö ole kärsinyt tarpeeksi? Miksi odotin liian pitkään? Miksi odotin, kunnes Henkesi luopui kamppailemasta minusta?”

Jeesus sanoi hänelle: ”Sinulla oli tilaisuus toisensa jälkeen katua, kääntyä seuraamaan minua ja saada syntisi anteeksi.”

Jeesuksen kasvoista näkyi suunnaton suru kävellessämme pois. Mitä seuraavaksi? Suru, tuskan huudot ja kuoleman ilmapiiri olivat kuultavissa ja aistittavissa kaikkialla. Kävelin Jeesuksen kanssa seuraavalle onkalolle. Vain Hänen voimassaan pystyin jatkamaan, kuten Hän itse matkalle lähtiessämme oli luvannutkin. vielä pitkän etäisyyden päähän saatoin kuulla vanhan naisen katumushuudot ja hartaat pyynnöt saada syntinsä anteeksi. Kunpa olisi ollut jotakin, mitä olisin voinut tehdä auttaakseni häntä! Mutta ei ollut mitään keinoa - enää.

Mutta sinulla, joka luet tätä, on vielä mahdollisuus, ellet ole sitä jo hyväksesi käyttänyt. Jumalan Henki ei lakkaa kamppailemasta sinun pelastamiseksi.

Seuraavassa onkalossa oli nainen polvillaan kaivamassa kynsillään tulikivi onkalon reunoja. Hänenkin hahmonsa oli täynnä reikiä. Revitty puku oli tulessa. Hiuksia hänellä ei ollut, ei myöskään silmiä eikä nenää. Hänen ympärillään onkalon pohjalla näkyi vähäisiä liekkejä, jotka lopulta tarttuivat hänen käsiinsä ja kuluttivat yhä lisää luuta näkyviin. Valtavat nyyhkytykset ravistelivat häntä. Lopulta hän onnistui kipuamaan onkalon reunalle jaloilleen. Ajattelin hänen pääsevän pois tulisesta kidutuspaikastaan, kun samassa demoni suurine siipineen juoksi hänen luokseen. Demonin siipien repaleiset kärjet riippuivat alaspäin. Se oli tummanruskea väriltään, melkein musta ja kauttaaltaan pitkän karvan peitossa. Ikään kuin sillä olisi ollut hiuksia kaikkialla kookkaassa kehossaan. Sen silmät olivat kaukana toisistaan ja kooltaan se oli suuren karhun kokoinen. Demoni ryntäsi naisen luokse ja työnsi hänet rajusti takaisin liekehtivään onkaloon.

Katsoin tapahtumia kauhun vallassa. Halusin ottaa tuon onnettoman syliini. Halusin pyytää Jumalaa nostamaan hänet ylös ja parantamaan.

Jeeus tiesi ajatukseni jälleen ja sanoi:

Vielä hänen ollessaan lapsi kutsuin häntä kerran toisensa jälkeen tekemään parannuksen ja kääntymään puoleeni, palvelemaan minua. Kun hän oli 16-vuotias, tulin hänen luokseen ja sanoin: ” Rakastan sinua. Anna elämäsi minulle, lähde seuraamaan minua. Minulla on sinulle tehtävä. ”Kutsuin häntä koko hänen elämänsä ajan, mutta hän ei suostunut kuuntelemaan. Hän lupasi alkaa palvella minua ”jonakin tulevana päivänä”, ”Minulla ei ole nyt aikaa Sinulle”, hän vastusti ”Ei ole aikaa Minulla on niin paljon muuta tehtävää ja ajateltavaa tässä nykyisessä ihanassa elämässä. Mutta ehkä huomenna…”

Huomista ei koskaan tullut.

Hän odotti liian kauan.

KUMPA OLISIN KUUNNELLUT

Nainen valitti taas: ”Sieluni kituu ja kärsii! Eikö minua varten ole mitään tietä ulos täältä? Tiedän, että halusin Sinun sijastasi rikkauksia, mainetta ja onnea – ja sain niitä. Pystyin ostamaan mitä ikinä halusin. Olin aikani kauneimpia, parhaiten pukeutuvimpia, halutuimpia naisia. Minulla oli rikkauksia, mainetta ja kunniaa, mutta niitä en voinut ottaa mukaani. Voi Herra, tämä on kauhea paikka. Minulla ei ole lepoa päivin eikä öin. Auta minua Herra”, hän huusi.

Nainen katsoi Jeesusta ja jatkoi: ”Ihana Herrani, kunpa olisin kuunnellut Sinua! Nyt saan katua ikuisesti, eikä siitä ole mitään apua tuskiini. Suunnittelin seuraavani ja palvelevani Sinua eräänä päivänä – sitten kun olisin valmis. Ajattelin, että olisit aina minua varten, mutta kuinka väärässä olinkaan! Jumala kutsui minua koko elämäni ajan. Hän veti minua rakkauden köysillä, mutta minä ajattelin voivani käyttää häntä hyväkseni kuten ketä tahansa.

”Jumalan kutsuessa ajattelin, etten tarvitsisi Häntä. Aloin palvella saatanaa yhä enemmän. Lopulta rakastin häntä enemmän kuin Jumalaa. Rakastin syntiä ja saatanaa. Silloin saatana alkoi puolestaan käyttää minua hyväkseen. Hän käytti kauneuttani ja rahojani valehdellessaan minulle ja pettäessään minua..”

”Vielä silloinkin Jumala jatkoi kutsumistaan. Mutta minä ajattelin, että tuleehan vielä huominen ja seuraava päivä. Ja sitä seuraava. ”Sitten eräänä päivänä ollessani auton kyydissä kuljettaja ajoi päin talon seinää ja siihen päättyi vaellukseni maan päällä.

”Herra päästä minut pois.”

Naisen puhuessa liekit kärvensivät hänen luisia, Jeesusta kohti ojentuvia käsivarsia. Jeesus toisti aikaisemmat sanansa: ”Tuomio on asetettu.”

Kyyneleet valuivat Hänen poskiltaan, kun siirryimme seuraavaan onkaloon. Minäkin itkin tuonelan kauhuja katsellessani. Tuollakaan raukalla ei ole enää paluuta pelastukseen. Hänen täytyy palaa ikuisesti noissa liekeissä. Kun sielu tulee tänne, ei ole mitään toivoa, ei elämää, ei rakkautta. ”Aikamme on tällä kertaa kulunut umpeen” Jeesus sanoi ”Tulemme huomenna takaisin.”

Rakas synnissä elävä ystävä, kadu, tee parannus ajoissa, käänny Jumalan puoleen. Jos olet uudestisyntynyt, mutta kääntänyt selkäsi Jumalalle, käänny takaisin Hänen puoleensa. Tee se nyt! herää ennen kuin on liian myöhäistä, niin voit viettää ikuisuuden Herran kanssa taivaassa.

Jeesus muistutti taas:

Muista kertoa maan ihmisille, että kadotus on todellinen. Miljoonat kadotetut sielut ovat täällä ja lisää tulee joka päivä. Suurena Tuomiopäivänä kuolema ja tuonela heitetään tuliseen järveen Se on toinen kuolema.

TUONELAN OIKEA JALKA

Tuonelassa käyntini jälkeen en pystynyt nukkumaan enkä syömään. Joka päivä elin tuonelan kauhut uudelleen. Kun suljin silmäni, kaikki oli pelkkää tuonelaa. En pystynyt sulkemaan korviani tuomittujen itkulta. Olin tuonelassa joka yö, ja joka päivä ponnistelin löytääkseni oikeat sanat ilmoittaakseni kadotuksen pelottavan totuuden kaikelle maailmalle.

Jeesus ilmestyi minulle jälleen ja sanoi: ”Tänään menemme tuonelan oikeaan jalkaan, lapseni. Älä pelkää, minä rakastan sinua ja olen kanssasi.”

Herran kasvot olivat surulliset, mutta hänen silmänsä olivat täynnä hellyyttä ja syvää rakkautta. Vaikka tuonelassa kärsivät olivat ikuisesti menetettyjä, tiesin Herran rakastavan heitä edelleen, koko ikuisuuden ajan.

Jumala, meidän Isämme, antoi meille jokaiselle oman tahdon ja vapauden valita, palvelemmeko häntä vai saatanaa. Jumala ei valmistanut kadotusta kansalleen, vaan saatanalle ja hänen enkeleilleen.

PAHAN LÄHETTILÄÄT

Saavuimme tuonelan oikeaan jalkaan. Kävelimme kuivalla, palaneella polulla. Huudot täyttivät saastaisen ilman ja kuoleman löyhkä tuntui taas kaikkialla. Haju oli ajoittain niin vastenmielinen, että se sai vatsani sekaisin. Kaikkialla oli pimeätä. Vain Kristuksesta virtaava valo puhkaisi pimeyden. Ja tietysti liekehtivät onkalot, joita näkyi jälleen silmänkantamattomiin.

Yhtäkkiä monenlaisia demoneja syöksyi ohitsemme. Pikkupaholaiset murisivat meille mennessään. Kaiken kokoiset ja –muotoiset demonihenget juttelivat keskenään. Iso demoni antoi määräyksiä pienemmille. Pysähtyessämme kuuntelemaan Jeesus huomautti: ”On myös olemassa näkymätön paholaisvoimien armeija, kuten esimerkiksi sairauden paholaishenget. Niitä emme näe täälläkään.”

”Menkää”, sanoi suuri demoni pikkupaholaisille. ”Tehkää pahaa! Kaikkia mahdollisia pahoja tekoja. Rikkokaa koteja ja tuhotkaa perheitä. Vietelkää heikkoja kristittyjä, antakaa vääriä ohjeita ja johtakaa vääryyteen niin monia kuin voitte. Saatte palattuanne palkkion. Mutta muistakaa varoa niitä, jotka ovat aidosti hyväksyneet Jeesuksen pelastajakseen. Heillä on voima heittää teidät ulos.”

”Menkää halki kaiken maan. Siellä ylhäällä on paljon minun palvelijoitani, ja lisää on tulossa. Muistakaa, että me olemme pimeyden prinssin ja ilmavallan ruhtinaan palvelijoita.” Paholaisvoimat alkoivat poistua tuonelasta. Ovet oikean jalan katossa avautuivat ja sulkeutuivat nopeassa tahdissa päästäen heidät ulos. Jotkut menivät samojen putkimaisten käytävien kautta, joita myöten me olimme tulleet alas.

Puhunut demoni oli samanlainen kuin edelliskerralla näkemämme: kauttaaltaan karvainen, täysikasvuisen harmaakarhun kokoinen olento, mutta tällä oli pää kuin lepakolla. Karvaiset kädet riippuivat sivulla, ja torahampaat pistivät ulos kasvokarvoista. Toinen oli kuin pieni apina. Pitkäkätinen, terävänenäinen, ja silläkin karvoja kaikkialla kehossa. Tällä demonilla en erottanut silmiä lainkaan.

Eräällä olennoista oli iso pää, isot korvat ja iso pyrstö, kun taas toinen oli sileäihoinen ja hevosen kokoinen. Kaikkialle , minne katsoin, näin demoneja ja paholaisia. Niiden näkeminen ja niistä lähtevä kauhea löyhkä saivat minut voimaan pahoin.

Opin Herralta, että suurimmat demoneista saivat määräyksensä suoraan saatanalta.

SAARNAAJA VIHOLLISEN TULESSA

Jeesus ja minä kävelimme polkua pitkin onkalolta onkalolle. Tuskan huutoja, unohtumattoman surullisia ääniä kuului edelleen kaikkialta. Pysähdyimme jälleen erään tuli- ja tulikivionkalon luo. Onkalossa oli isokokoinen mies, jonka kuulin saarnaavan evankeliumia! Nyt en enää kysynyt mitään. Katsoin vain hämmästyneenä Jeesusta saadakseni vastauksen, sillä Hän tiesi aina ajatukseni. Ja Herra vastasi: ”Kun hän oli maassa, hän oli evankeliumin saarnaaja.”

Ihmettelin mitä tämä mies teki tuonelassa. Hän oli noin 180 cm pitkä, ja hänen luurankonsa oli likainen, harmahtava väriltään, kuin hautakivi. Osa hänen vaatteistaan riippui vielä hänen päällään. Ihmettelin, miksi liekit olivat jättäneet nämä revityt ja repaleiset vaatteet eivätkä olleet polttaneet niitä. Palanutta lihaa riippui hänenkin luissaan ja hänen kallonsa näytti olevan liekeissä. Ja haju tietysti, se kamala lemu… Taas muistin, mitä Jeesus oli sanonut: ”Sinun aistisi ovat tallella tuonelassa, vieläpä tarkempina kuin ollessasi maan päällä.”

Mies levitti kätensä kuin olisi pidellyt kirjaa ja alkoi lukea sitä ikään kuin raamattua.

Mies luki kirjoituksen toisensa jälkeen, ja minä ajattelin että se on hyvä. Jeesus sanoi miehelle suurta rakkautta äänessään: ”Rauha, ole hiljaa.” Välittömästi mies lopetti puhumisen ja kääntyi hitaasti katsomaan Jeesusta.

Näin miehen sielun luisen hahmon sisällä. Hän sanoi Jeesukselle: ”Herra nyt saarnaan totuuden kaikille ihmisille. Nyt Herra olen valmis menemään ja kertomaan kaikille tästä paikasta. Ollessani maassa en uskonut kadotuksen olemassaoloon – enkä myöskään Sinun toiseen tulemiseesi. Puhuin mitä ihmiset halusivat kuulla ja muutin totuuden ihmisille mieleiseksi julistukseksi. Laadin omat sääntöni taivaasta, oikeasta ja väärästä. Johdin monia harhaan ja aiheutin monien hairahtumisen Pyhästä Sanastasi. Monien luopuminen Sinusta on minun syytäni.” ”Mutta nyt Herra olen tehnyt parannuksen. Päästä minut pois, sitten menettelen sinun tahtosi mukaan.”

Jeesus vastasi saarnaajalle:

Et ainoastaan vääristänyt Jumalan Pyhää Sanaa, vaan valehtelit, ettet tiennyt totuutta. Elämän ilot olivat sinulle tärkeämpiä kuin totuus. Kävin itse luonasi ja yritin käännyttää sinua, mutta sinä käänsit selkäsi. Menit omaa tietäsi ja pidit paholaista herranasi. sinä tiesit totuuden, mutta et kääntynyt takaisin minun luokseni. Olin olemassa kaiken aikaa. Odotin sinua, kutsuin sinua. Halusin sinun tulevan takaisin luokseni, mutta sinä et suostunut. Ja nyt tuomio on annettu.

Jeesuksen kasvoista näkyi sääli. Tiesin, että jos mies olisi kuunnellut Pelastajan kutsua, hän ei olisi nyt täällä.

Jeesus puhui taas:

Sinun olisi pitänyt kertoa totuus, niin olisit kääntänyt monta uskoon Jumalan sanalla. Minun sanani on kokonaan totta. Sinä tiesit ristin tien. Sinä tiesit vanhurskauden tien. Sinä tiesit että olisi pitänyt puhua totuutta. Mutta saatana täytti sydämesi valheilla, ja sinä käännyit syntiin. Sinun olisi pitänyt katua vilpittömästi, ei puolittain. Nyt se on myöhäistä.

Tämän kuultuaan mies ravisteli nyrkkiään Jeesukselle ja kirosi.

Papin kiroilu kuului vielä pitkään kävellessämme surullisina seuraavalle onkalolle. Hän tunsi Jeesusta kohtaan syvää vihaa, vaikka itse oli jättänyt tilaisuutensa ajallaan käyttämättä.

Kadotettujen kädet tavoittelivat Jeesusta kävellessämme tulionkaloiden ohi. Kaikki pyysivät armoa. Heidän luiset kätensä olivat palaneet harmaan – ei elävää lihaa tai verta, ei elimiä, vain pelkkää kuolemaa. Voi kaikki maa, tehkää parannus, ettette joutuisi tänne. Lopettakaa väärän tien kulkeminen ,ennen kuin aikanne päättyy.

PELASTUKSEN HYLÄNNYT HUORINTEKIJÄ

Seuraavasta onkalosta kuului naisen ääni. Hän seisoi liekkien keskellä. Ne peittivät hänen koko kehonsa. Hänenkin luunsa olivat täynnä matoja ja kuollutta lihaa. Liekkien lepattaessa hänen ympärillään hän kohotti kätensä Jeesusta kohti ja huusi: ”Päästä minut pois täältä. Nyt annan Sinulle sydämeni, Jeesus. kerron toisille anteeksiantamuksestasi. todistan sinusta. Rukoilen sinua, päästä minut pois.”

Miten tutuksi tämä valitus olikaan tullut matkamme aikana…

Jeesus katsoi naista ja sanoi:

Jos olisit kuunnellut minua eläessäsi maan päällä, jos olisit tullut luokseni, katunut syntejäsi ja pyytänyt niitä anteeksi, olisin antanut sinulle anteeksi, ja sinä olisit välttänyt tämän paikan. Minun sanani on joka kohdastaan totta, ja se ilmoittaa, että kaikkien täytyy tehdä parannus ja kääntyä synneistään jo ajassa. Kaikkien täytyy ottaa minut elämäänsä, jos haluavat välttää tämän paikan. Syntien anteeksiantamus tapahtuu minun vereni kautta. Minä olen uskollinen ja oikeudenmukainen kaikkia niitä kohtaan, jotka tulevat luokseni. Minä annan heille anteeksi. Ketään en hylkää. Ketään en heitä ulos.

Jeesus jatkoi lempeällä äänellä:

Sinulle annettiin useita tilaisuuksia, mutta sinä kovetit sydämesi, vaikka tiesit sanani sanovan. että kaikkien syntiään katumattomien huorintekijöiden osa on tulijärvi.

Jeesus kääntyi minuun päin ja selitti:

Tällä naisella oli syntisiä suhteita useiden miesten kanssa, ja hän aiheutti monien kotien hajoamisen. Siitä huolimatta rakastin häntä edelleen. Menin hänen luokseen, en tuomitakseni. vaan pelastaakseni. Lähetin useita palvelijoitani hänen luokseen, jotta hän katuisi pahoja tapojaan, mutta hän ei tehnyt niin. Kutsuin häntä hänen ollessaan nuori nainen, mutta hän vain jatkoi entiseen tapaan. Hän teki paljon väärää, paljon pahaa, mutta olisin antanut hänelle kaiken anteeksi, jos hän olisi tullut luokseni. Mutta hän palveli mieluummin saatanaa…

”Hän meni kirkkoonkin vain saadakseen miehiä. Hän löysi heitä ja vietteli heidät. Jos hän vain olisi tullut luokseni, vereni olisi pessyt pois hänen syntinsä. Osa hänestä halusi palvella minua, mutta Jumalaa ja saatanaa ei voi palvella samanaikaisesti. Jokaisen on tehtävä valinta näiden kahden välillä.”

Tärisin päästä jalkoihin tuonelan kauhuissa ja pyysin Herralta voimaa jatkaa.

Jeesus sanoi minulle: ”Rauha, ole hiljaa.”

Viileimmissä unissanikaan en koskaan kuvitellut, että täällä olis tälläistä – ja Jumalan ja ihmisen vihollinen saatana haluaa viimeiseen asti estää ketään siitä tietämästä.

”Rakas Jeesus, milloin tämä loppuu?”

”Lapseni”, Jeesus vastasi, ”vain Isä tietää milloin loppu tulee.”

Sitten Hän lohdutti jälleen: ”Rauha, ole hiljaa.”

Uutta voimaa virtasi minuun!

Kävelimme eteenpäin. halusin vetää jokaisen ohittamamme tulesta ja ajattelin itsekseni, etten koskaan haluaisi lapseni päätyvän tähän kärsimyksen pätsiin.

Rakkaat lukijat: Tehkää parannus!

Kutsukaa Jeesusta ja pyytäkää Häntä pelastamaan. Hän on siihen valmis. Hän suorastaan tarjoaa pelastusta. Hän vain odottaa sinun kääntyvän Hänen puoleensa. Kutsukaa Häntä jo tänään. Älkää odottako huomiseen. Aika loppuu nopeasti. Tehkää Hyvää ja antakaa tekin anteeksi toisillenne Jeesuksen tähden!

LISÄÄ ONKALOITA

Seuraavana yönä palasimme tuonelan oikeaan jalkaan. Näin kuten ennenkin rakkauden, jota Jeesus tunsi kadotettuja sieluja kohtaan. Tunsin myös hänen rakkautensa minua kohtaan ja kaikkia maan päällä eläviä kohtaan. Kun hän alkoi taas puhua:

Isä ei tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen. Saatana pettää monia ja he seuraavat häntä. Mutta Jumala on anteeksiantavainen. Hän on rakkauden Jumala. Jos nämä olisivat tulleet Isän tykö ja vilpittömästi katuneet, Hän olisi antanut heille anteeksi.

Suunnaton lempeys loisti Jeesuksen kasvoilla Hänen puhuessaan.

OLIN HYVÄ IHMINEN

Seuraava onkalo oli edellisten kaltainen. Sen sisällä oli naisen hahmo. Hänkin huusi Jeesukselta vapautusta liekeistä.

Jeesus katsoi täynnä rakkautta ja sanoi:

Ollessani maan päällä kutsuin sinua tulemaan luokseni. Pyysin sinua hartaasti antamaan sydämesi minulle. Kävin luonasi monta kertaa keskiyöllä kertomassa rakkaudestani. Suostuttelin sinua, rakastin sinua ja vedin sinua luokseni Pyhän Henkeni kautta.

Sinä lupasitkin seurata minua. Huulillasi sanoit rakastavasi minua, mutta sydämesi ei toteuttanut sitä. Lähetin usein palvelijani luoksesi kehottamaan sinua tulemaan luokseni, mutta sinä hylkäsit tarjoukseni.

Nainen sanoi Jeesukselle: ”Muistathan, Herra, kuinka liityin kirkkoon ja kävin kirkosssa. Olin hyvä ihminen ja kirkkosi jäsen. Sinä kutsuit seuraamaan, ja minä tein niin.”

Jeesus melkein kiivastui rakkaudessaan naista kohtaan:

Nainen, olet vieläkin täynnä valheita ja syntiä! Kutsuin sinua, mutta et kuunnellut minua! Totta on että olit kirkon jäsen, mutta kirkon jäsenenä oleminen ei saata sinua taivaaseen. Monta syntiä on tunnollasi, mutta sinä et pyytänyt niitä anteeksi.

Päinvastoin, aiheutit monien muiden hairahtumisen. Et antanut toisille anteeksi, kun he loukkasivat sinua. Teeskentelit toisten kristittyjen seurassa rakastavasi ja palvelevasi minua, mutta ollessasi heistä erillään valehtelit, petkutit ja varastit. Antauduit henkien houkutuksille ja nautit kaksoiselämästäsi – vaikka tiesit ja tunsit Tien, kaidan, mutta suoran tien.

Sinä elit kaksoiselämää ja sinulla oli myös ”kaksoiskieli”. Olit kova lähimmäisiäsi kohtaan etkä kuunnellut ihanaa armon henkeäni. Tuomitsit veljesi ja sisaresi Kristuksessa ja ajattelit olevasi parempi kuin he – vaikka sydämessäsi piili törkeä synti. Sinä tuomitsit, vaikka monet tuomitsemistasi olivat uskon lapsia ja Jumalan armahtamia.

Jos olisit vilpittömästi palvellut Jumalaa, et olisi täällä tänään. Ei voi palvella saatanaa ja Jumalaa samaan aikaan.

Jeesus kääntyi minuun päin ja sanoi: ”Viimeisinä päivinä monet ottavat vaarin viettelevistä hengistä, poikkeavat uskosta ja palvelevat syntiä. Poistu heidän joukostaan ja pysy heistä erillään. Älä kulje heidän seurassaan.”

Lähtiessämme myös tämä nainen alkoi kiroilla ja sadatella Jeesusta. Hän suorastaan huusi raivosta.

PARANNUKSEN PÄIVÄ EI EHTINYT TULLA

Seuraavassa onkalossa oli vuorostaan miehen sielu luurankohahmon sisällä huutamassa Jeesukselle. ”Herra auta minua ymmärtämään miksi olen täällä.”

Jeesus sanoi: ”Rauha, ole hiljaa. Ymmärrät kyllä, miksi olet täällä.”

”Päästä minut ulos, niin olen tästä lähtien hyvä”, mies rukoili.

Herra sanoi hänelle: ”Jopa tuonelassa sinä vielä valehtelet.”

Sitten Jeesus kääntyi puoleeni ja sanoi: ”Tämä mies oli tänne tullessaan 28-vuotias. Hänkään ei kuunnellut evankeliumini sanomaa, vaikka kävi usein huoneessani. Hän kuuli Sanaani useita kertoja, mutta ei kuunnellut, ei ottanut sitä vakavasti. Vedin häntä pelastukseen, mutta hän vain halusi maailmaa ja sen himoja eikä välittänyt kutsustani. Häntä kasvatettiin kirkossa, mutta hän ei uskoutunut minulle. Tosin hänkin kerran lupasi antaa elämänsä hoitooni ”jonakin päivänä” – mutta tuota päivää ei tullut koskaan. Eräänä yönä juhlien jälkeen hänkin kuoli auto-onnettomuudessa.”

”Saatana onnistui petkuttamaan häntä loppuun asti.”

Saatanan työ on tappaa, varastaa ja tuhota. Kunpa vain tämä nuori mies olisi kuunnellut kutsuani! Saatana halusi tämän miehen sielun ja tuhosi hänen elämänsä eksyttämällä miehen – niin kuin monta muutakin miestä ja naista ja kokonaisia perheitä – juoppouteen ja sitä kautta moniin muihin synteihin, kaikenlaiseen holtittomuuteen.

HUUDA HERRAA AVUKSI – KUN VIELÄ ON AIKAA

Jospa ihmiset näkisivät, että maailman himot ja halut tuovat vain näenneäistä tyydytystä ja vain joksikin aikaa. Jos tulet Herra Jeesuksen luo, Hän vapauttaa sinut juomisestakin. Kutsu Jeesusta, niin hän kuulee ja auttaa sinua. Päästä hänet elämääsi sisälle. Hänestä tulee ystäväsi. Muista, että Hän rakastaa sinua ja hänellä on valta antaa syntisi anteeksi.

Naimisissa olevia Jeesus varoittaa tekemästä aviorikosta. Jonkun vastakkaista sukupuolta olevan himoitseminen on aviorikos sydämessäsi, vaikka et sitä fyysisesti tekisikään.

Nuoret pysykää poissa huumeista ja seksuaalisista synneistä. Jos olet tehnyt syntiä, Jumala antaa anteeksi, mutta kehoittaa myös parannukseen, kääntymään Jeesuksen puoleen ja Hänen avullaan pysymään pahuudesta irti. Huuda Häntä avuksesi nyt, kun on vielä aikaa. Hän on valmis auttamaan. Ja kun Hän tarjoaa armoaan ja pelastustaan, ota se vastaan. Sen jälkeen etsi vahvoja vanhempia kristittyjä ja kysy, vositko puhua heidän kanssaan ongelmistasi. Tulet olemaan iloinen että teit kaiken tämän tässä maailmassa, ennen kuin armonaikasi on lopussa.

Ei ole Ihme, että maailman synnit näyttivät houkuttelevilta tästäkin nuoresta miehestä, vaikka hän tunsi Jumalan Pyhän Sanan. Saatana tulee valon enkelinä pettämään maailmaa. Vielä yhdet juhlat, tämä mies ajatteli aikanaan, Jeesus kyllä ymmärtää. Mutta kuolema ei tunne armoa. Mies odotti liian kauan.

JUMALAA EI VOI HUIJATA

Eteenpäin kulkiessamme kuulin jo kaukaa naisen epätoivoista itkua. Pian tulimme onkalolle, josta valitus kuului. Nainen pyysi hartaasti Jeesusta viemään hänet pois. ”Herra”, hän sanoi, ”enkö ole ollut täällä jo tarpeeksi kauan? Joudun kärsimään enemmän kun voin kestää. ole hyvä Herra, päästä minut ulos!” Nyyhkytykset saivat hänen hahmonsa vapisemaan, ja hänen äänestään kuului suuri tuska. ”Jeesus, onko mitään, mitä voisit tehdä hänen hyväkseen?”, kysyin Herralta.

Minulle vastaamatta Jeesus alkoi puhua jo tutuksi tulleita sanoja kivikuopassa palavalle:

Kun vielä elit maan päällä, minä kutsuin ja kutsuin sinua kääntymään puoleeni, pysymään poissa synnistä. Kävin luonasi jopa keskiyöllä ja tarjosin sinulle pelastusta kerran toisensa jälkeen.

Huulillasi sanoit rakastavasi minua, mutta sydämesi oli kaukana minusta. Etkö tiennyt, että Jumalalta ei voi kätkeä mitään? Sinä petkutit ihmisiä, mutta minua et voinut pettää. Lähetin omiani kertomaan sinulle taivaasta ja kadotuksen tuskasta, jotta katuisit ja kääntyisit pahuudestasi, mutta sinä et kuullut, et nähnyt, vaan vihaisena käännytit lähettilääni oveltasi. Ohjasin sinut tilanteisiin, missä sait kuulla sanaani, mutta kaiken tämän jälkeenkään et antanut sydäntäsi minulle.

Et ollut edes pahoillasi etkä hävennyt tekemisiäsi. Kovetit sydämesi ja käännytit minut pois. Nyt olet kadotettu ja ikuisesti hukassa.

Nainen alkoi kiroilla ja kirota Jumalaa tuijottaen Jeesusta koko ajan. Tunsin paholaishenkien läsnäolon. Tajusin, että todellisuudessa juuri ne kirosivat ja kiroilivat naisen kautta.

Vastusta paholaista, kun vielä voit, niin hän pakenee sinusta!

Jeesus toisti Raamatustakin löytyvät sanat: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa (Matt 24:35)

PELON TUNNELI

Muistelin kuulemiani helvetistä kertovia saarnoja, mutta koskaan en ollut kuullut puhuttavan enkä kirjoitettavan niin kauheista asioista kuin Herra on minulle näyttänyt. Kadotus on on äärettömästi kamalampi paikka kuin kukaan koskaan osaa kuvitella. Minuun koski kovasti tietää, että tuonelan kidutuksessa kituvat sielut tulevat olemaan siellä ikuisesti.

Olen lujasti päättänyt tehdä kaiken voitavani pelastaakseni ihmisiä näiltä kauhuilta. Minun täytyy saarnata evankeliumia jokaiselle, jonka tapaan, sillä tämä raportti on tosi ja helvetti on totisesti pelottava paikka.

Tajuatko mitä olen sanomassa? Jos syntiset eivät tee parannusta ja usko evankeliumia, he päätyvät väistämättä ikuiseen kadotukseen.

Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja kutsu Häntä pelastamaan sinut synnistäsi.

Lue Johanneksen evankeliumin luvut 3 ja 14 ja lue tämä kirja kannesta kanteen, niin ymmärrät enemmän tuonpuoleisesta. Lukiessasi rukoile Jeesusta tulemaan sydämeesi – ellet ole sitä vielä tehnyt – ja pesemään syntisi ennen kuin on liian myöhäistä.

Jeesus alkoi taas kertoa, mitä seuraavaksi oli tulossa: ”Olemme nyt saapumassa tuonelan vatsaan vievään tunneliin. Tuonelalla on synnin ja kuoleman ruumis, niin kuin minulla on uskovien ruumis. Samalla tavalla kuin Kristuksen ruumista rakennetaan päivittäin, niin myös tuonelaa rakennetaan päivittäin.”

KÄÄRMEITÄ JA ROTTIA

Ajattelin, ettei tunneli ehkä olisikaan yhtä paha paikka kuin äsken ohittamamme onkalot. Mutta kuinka väärässä olinkaan!

Heti sisään tultuamme näin suuria käärmeitä, isoja rottia ja monia paholaishenkiä, jotka pakenivat juosten Herran saapuessa paikalle. Käärmeet sihisivät ja rotat kirkuivat. Pimeys ympäröi meidät. Jeesus oli ainoa tunnelissa näkyvä. Pysyin niin lähellä Häntä kuin voin.

Paholaisolentoja oli kaikkialla luolan sivuilla ja ne kaikki olivat menossa jonnekin ylös ja ulos tunnelista. Ne olivat menossa maahan täyttämään saatanan käskyjä.

Jättiläiskäärmeet kiemurtelivat ohitsemme. Jotkut niistä olivat toista metriä halkaisijaltaan ja 7.5 metriä pitkiä. Sakea haju täytti ilman.

Jeesus jatkoi: ”Olemme nyt tuonelan vatsassa. Tämä osa on 27 kilometriä korkea ja halkaisijaltaan 5 kilometriä.”

Vaikka se tuntuukin vaikealta, yritän edelleen parhaan kykyni mukaan kirjoittaa ja kertoa, mitä näin ja kuulin. Teen sen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi. Tapahtukoon Jumalan tahto.

MUSTA SYDÄN

Olimme kävelleet vain pari metriä, kun näin suuren mustan esineen häämöttävän pahaenteisesti edessämme. Se oli pesäpallokentän kokoinen ja näytti liikkuvan ylös ja alas ja samalla supistuvan ja laajentuvan. Se oli tuonelan sydän.

Maa mustan sydämen ympärillä, 10 metrin säteellä, oli kuivaa, ruosteenruskeaksi palanutta. Sydämestä pisti ulos valtavia käsiä ja sarvia. Lopulta ne tulivat kokonaan ja lähtivät maan päälle. Ihmettelin, olivatko nämä niitä sarvia, joista raamattu puhuu.

Sydän oli mustista mustin, mutta siinä näkyi myös käärmeen suomujen väriä. tuosta kammottavan näköisestä möykystä lähti hirveä haju joka kerta kun se sykähti, jopa pahempi kuin se joka täytti ilman. Paholaisen voimakenttä ympäröi sitä. Katsoin hämmästyneenä tätä uskomatonta näkyä ja ihmettelin, mikä sen tarkoitus oli.

Jeesus sanoi: ”Nuo haarat, jotka näyttävät sydämen valtimoilta ovat putkistoja, jotka menevät ylös maanpinnan läpi. Niitä pitkin sydän sylkäisee paholaiset maan pinnalle.

Nämä sarvet taas ovat niitä sarvia, jotka Daniel näki, ja ne edustavat paholaisvaltakuntia maan päällä. Jotkut ovat jo olleet, jotkut tulevat olemaan ja jotkut ovat juuri nyt. Paholaisvaltakunnat nousevat ja antikristus määrää kansoja, paikkoja ja tapahtumia. Monet kääntyvät pois ja palvovat petoa ja hänen kuvaansa.

”Saatana on sekä petkuttaja maan päällä että sielujen kiduttaja tuonelassa.

”Isoista haaroista ja sarvista lähtee uusia haaroja, mutta pienempiä. Niistä tulevat ulos demonit, paholaishenget ja kaikenlaiset paholaisvoimat. Saatana antaa niille ohjeet monien pahojen tekemiseen, ja ne vapautetaan maan päälle toimimaan saamiensa ohjeiden mukaan. Nämä valtakunnat ja paholaisvoimat tottelevat petoa ja monet seuraavat häntä perikatoon. Nämä asiat alkavat täällä tuonelan sydämessä.

YKSIN

Nousimme portaita sydämeen, missä edessämme oli avattu portti. Sisällä sydämessä oli täydellinen pimeys. Kykenin näkemään vain Jeesuksen. Kävelin hyvin lähellä Häntä. Kuulin itkua sieltäkin, ja haju oli niin kauhea, että pystyin tuskin hengittämään.

Jeesus sanoi: ”Kuolema ja tuonela heitetään eräänä päivänä tulijärveen. Siihen asti tämä on helvetin pysähdyspaikka. Nämä kammiot tulevat olemaan täynnä syntisiä.”

Annoin elämäni, ettei kenenkään tarvitsisi joutua tänne. Tämä kaikki on totta, mutta Isäni armo on aivan yhtä todellinen. Hän antaa anteeksi ja pelastaa kadotuksesta jokaisen, joka suostuu ottamaan Hänen anteeksiantonsa vastaan. kutsu häntä minun nimessäni tänään!

Nämä sanat Jeesus puhui minulle ja neuvoi minua kirjoittamaan ne kirjaan ja kertomaan niistä maailmalle. Nämä sanat ovat tosia. Herra Jeesus Kristus antoi minulle nämä ilmoitukset, jotta kaikki saisivat tietää ja ymmärtää saatanan teot ja suunnitelmat ihmisten tulevaisuuden tuhoamiseksi.

Sitten yhtäkkiä Jeesus oli poissa!

Olin yksin tuonelan sydämessä. Kauhu sai otteen minusta. Kuolema sai otteen minusta ja pelko tarttui sieluuni. Huusin Jeesukselle: ”Missä sinä olet? Missä sinä olet? Voi, tule takaisin Herra!” Kutsuin ja kutsuin, mutta kukaan ei vastannut. ”Voi Jumalani”, vaikeroin, ”minun on päästävä pois täältä.” Aloin juosta pimeydessä. Koskettaessani seiniä ne näyttivät hengittävän ja liikkuvan käsiäni kohti. Äkkiä en ollutkaan enää yksin!

Kuulin ilkeää naurua, kun kaksi himmeän, keltaisen valon ympäröimää demonia tarttui käsiini. Ne laittoivat ketjut ranteisiini ja alkoivat vetää minua syvemmälle sydämeen. Huusin Jeesusta, mutta vastausta ei kuulunut. Itkin ja taistelin kaikin voimin, mutta ne vetivät minua edelleen. En pystynyt antamaan niille minkäänlaista vastusta.

KADOTETUN OSASSA

Mennessämme yhä syvemmälle sydämeen tunsin kauheaa tuskaa. Aivan kuin jokin voima olisi hangannut kehoani ja lihaa olisi revitty minusta irti. Huusin kauhusta. Vangitsijani raastoivat minut selliin. Kun he lukitsivat oven, itkin entistä äänekkäämmin. Demonit ilkkuivat pelkoani: ”Itku ei tee hyvää. Kun aikasi on tullut, sinut viedään mestarimme eteen. Hän kiduttaa sinua omaksi ilokseen.”

Tuonelan sydämestä lähtevä hirveä haju oli tarttunut kehooni. ”Miksi minä olen täällä? Mikä on mennyt vikaan? Olenko hullu? Päästäkää minut ulos! Päästäkää minut ulos!” Huusin turhaan.

Jonkin ajan kuluttua aloin tunnustella sellin seinää. Se oli pyöreä ja pehmeä, aivan kuin jotain elävää – hetken kuluttua se alkoi jopa liikkua. ”Voi Herra”, huusin ”Mitä on tapahtumassa? Jeesus missä sinä olet?” Vain oman ääneni kaiku vastasi

Pelko tarttui sieluuni! Ensimmäistä kertaa Jeesuksen lähdön jälkeen tajusin olevani kadotettu ilman minkäänlaista toivoa. Nyyhkytin ja kutsuin Jeesusta uudelleen ja uudelleen. Sitten kuulin äänen pimeydestä sanovan: ”Ei kannata kutsua Jeesusta. Hän ei ole täällä.”

Himmeä valo alkoi täyttää paikan. Ensimmäistä kertaa näin toiset sellit – samanlaiset kuin omani, tuonelan sydämen seiniin upotettuina. Jonkinlainen kangas oli edessämme ja kunkin sellin sisällä jokin likainen aine virtasi sellien läpi.

Naisen ääni seuraavassa sellissä sanoi minulle: ”Olet kadotettuna tässä kidutuksen paikassa. Täältä ei pääse koskaan pois.” Huusin pimeyteen: ”Mutta minä en kuulu tänne! Olen pelastettu. Kuulun Jumalalle. Miksi minä olen täällä?” Vastausta ei tullut.

Demonit tulivat takaisin. Ne avasivat sellini oven. Yksi veti ja toinen työnsi minua karkeaa polkua pitkin. Demonien kosketus oli kuin palava liekki lihaani vasten. ”Voi Jeesus, missä sinä olet? Auta minua Jeesus”, huusin.

Roihuava tuli leimahti edessäni, mutta pysähtyi ennen kuin ehti koskettaa minua. Sitten näytti kuin lihaa olisi revitty kehostani. Tunsin niin hirvittävää kipua, etten pahempaa osaa kuvitella. Jokin näkymätön repi kehoani, samalla kuin lepakoiden muotoiset paholaishenget purivat minua kaikkialta.

”Rakas Herra Jeesus”, valitin, ”Missä Sinä Olet? Päästä minut ulos!”

SAATANAN TUOMIOLLA

Minua työnnettiin ja vedettiin, kunnes olin laajassa aukeassa paikassa tuonelan sydämessä. Minut heitettiin likaisen alttarin eteen. Alttarin päällä oli iso, avoin kirja. Kuulin paholaisen naurua ja tajusin olevani saatanan edessä.

Saatana nauroi ivallisesti: ”Viimeinkin minulla on sinut!” Kavahdin kauhuissani, mutta pian tajusin ettei saatana katsonut minua, vaan jotakuta edessäni olevaa. ”Ha-ha viimein pystyn tuhoamaan sinut. Annahan kun katson, mikä rangaistuksesi tulee olemaan.” Hän kuljetti sormeaan kirjan sivuilla. Sielun nimi kutsuttiin ja rangaistus määrättiin. ”Rakas Herra”, huusin, ”voiko tämä kaikki olla totta?”

Minä olin seuraava ja demonit työnsivät minut ylös korokkeelle ja pakottivat kumartamaan saatanan edessä. Se päästi saman saatanallisen naurun. ”Odotin sinua pitkään ja viimein minulla on sinut”, se huusi taas vahingoniloisena. Nyt hän tarkoitti minua. Sinä yritit paeta, mutta nyt olen saanut sinut.”

Minut valtasi pelko, jollaista en ole koskaan ennen tuntenut. lihaani revittiin minusta jälleen ja suuri ketju käärittiin kehoni ympärille. Kun katsoin itseäni, huomasin olevani samannäköinen kuin muutkin tuonelan kadotetut. Olin luuranko. Madot ryömivät sisälläni ja tuli alkoi nousta jaloistani käärien minut lopulta kokonaan liekkeihin.

”Voi Herra Jeesus, mitä on tapahtunut? Missä Sinä Olet, Jeesus?”

Saatana nauroi nauramistaan: ”Täällä ei ole ketään Jeesusta”, se sanoi. ”Minä olen nyt kuninkaasi. Sinä tulet olemaan täällä kanssani ikuisesti. Sinä olet nyt minun.” Minua puistatti. En voinut tuntea Jumalaa enkä rakkautta, en rauhaa enkä lämpöä. Sen sijaan tunsin pelkoa ja samalla vihaa – ja ääretöntä tuskaa. Huusin Herraa Jeesusta pelastamaan minut, mutta en saanut vastausta.

”Minä olen nyt Herrasi”, toisteli saatana ja kohotti kätensä kutsuen demonin sivulleen. Kammottava paholaishenki nousi korokkelle ja tarttui minuun. Sillä oli valtava vartalo, kasvot kuin lepakolla, sorkat käsinä ja siitä lähti paholaisen haju. ”Mitä teemme hänelle, herra saatana?”, paholaishenki kysyi. Samalla minuun tarttui toinen demoni, jolla oli karvoja kaikkialla kehossaan, kuten parilla aikaisemmin näkemällä ja kasvot kuin villisialla.

”Vie hänet sydämen syvimpään osaan – paikkaan, missä kauhut ovat aina hänen silmiensä edessä. Siellä hän oppii kutsumaan minua herraksi.”

Minut vedettiin pimeään loukkoon ja heitettiin johonkin kylmään ja tahmeaan. Miten ihminen voi tuntea sekä kylmää että kuumaa samanaikaisesti? Sitä en tajunnut, mutta tuli poltti kehoani, samalla kun kylmä värisytti minua, ja madot ryömivät päälläni ja lävitseni. Ja ilma oli täynnä kuolleiden valituksia. ”voi Herra Jeesus”, itkin epätoivoisena, ”miksi minä olen täällä? Rakas Jumala anna minun kuolla.”

KADOTUS ON TODELLINEN

Yhtäkkiä valo täytti paikan. Jeesus ilmestyi, otti minut käsivarsilleen – ja silmänräpäyksessä olin kotonani. ”Rakas Herra Jeesus, missä Sinä Olit?”, Itkin kyynelten virratessa poskiltani.

Jeesus puhui minulle hellästi:

Lapseni, tuonela on tuollainen ja se on todellinen. Mutta et olisi voinut koskaan tietää sitä varmasti, ennen kuin olit itse sen kokenut. Nyt tiedät totuuden. Tiedät millaiselta todella tuntuu olla kadotettuna. Nyt voit kertoa siitä toisille. Minun täytyi antaa sinun käydä se läpi, jotta tietäisit etkä yhtään epäilisi.

Olin surullinen ja väsynyt. Lysähdin Jeesuksen käsivarsille. Hän oli turvanani, mutta siitä huolimatta halusin sillä hetkellä mennä kauas pois. Kauas Jeesuksesta, perheestäni, kaikista.

Seuraavien päivien aikana olin hyvin sairas. Sieluni oli niin surullinen ja tuonelan kauhut olivat lakkaamatta silmieni edessä. Kesti useita päiviä, ennen kuin olin täysin toipunut.

TUONELAN SELLIT

Jeesus ja minä olimme jälleen tuonelassa, seisoimme sellien ensimmäisen rivistön edessä olevalla, noin metrin levyisellä ulkonemalla. Katsoin ylös, ja niin kauas kuin saatoin nähdä, siellä oli lisää samanlaisia ulkonemia suuressa kehässä, joka näytti jättimäiseltä onkalolta. ulkoneman tai polun vieressä oli maahan kaivettuja sellejä. Ne olivat rivissä kuin vankisellit. Vain kuutisenkymmentä senttiä jotain likamassaa erotti ne toisistaan.

Jeesus kuvaili paikkaa: ”Tämä selliryhmä on 27 kilometriä korkea tuonelan pohjasta lukien. Näissä selleissä on noituudessa tai okkultismissa eläneiden sieluja. Jotkut olivat noitia, meedioita, huumekauppiaita, epäjumalien palvojia, toiset henkien riivaamia. He ovat olleet suurimpia iljetyksiä Jumalaa vastaan. Erityisesti he, jotka pettivät ihmisiä ja johtivat heitä pois Jumalasta. Monet heistä ovat olleet täällä satoja vuosia. Nämä sielut ovat tehneet paljon pahaa Herraa ja Hänen kansaansa vastaan. Saatana ja synti olivat heidän rakkautensa ja intohimonsa.”

Ajattelin itsekseni, ettei kidutus selleissä varmaankaan voisi olla kauheampaa kuin aikaisemmin näkemissäni onkaloissa. Selleistä kaikkialla ympärillämme kuulin kuitenkin tuomittujen valituksia ja huutoja, suoranaista kirkumista. Tunsin itseni taas sairaaksi, ja suuri suru täytti sydämeni.

Jeesus sanoi: ”En antanut sinun kuulla noita huutoja aikaisemmin, mutta nyt haluan näyttää sinulle, kuinka saatana todella varastaa, tappaa ja tuhoaa. Kadotuksessa on eri sieluille erilaiset kidutukset ja kärsimykset. Saatana hallitsee täällä tuomiopäivään asti, kunnes kuolema ja tuonela heitetään tulijärveen. Myös tulijärvi kulkee ajoittain tuonelan läpi.

MUOTOA MUUTTAVA NAINEN

Kävellessämme edelleen, kohosivat selleistä kuuluvat äänet yhä voimakkaammiksi. Jeesus pysähtyi kolmannen sellin eteen. Kirkas valo valaisi sellin sisustan. Sisällä oli vanha nainen keinutuolissa. Hän keinui ja itki. Olin kuin shokissa tiedostaessani, että nainen oli todellinen ihminen. Kaikkine aisteineen kokeva nainen. Selli oli täysin tyhjä lukuun ottamatta naista keinutuolissa. Seinät oli rakennettu liansekaisesta savesta. Lukittu, mustista metallitangoista rakennettu ovi ulottui sellin etuosan reunasta reunaan.

Vanha nainen oli aivan tuhkanvärinen. Hän vain keinui, ja hänen keinuessaan kyyneleet valuivat pitkin poskia. Tuskaisesta ilmeestä näin, että hän tunsi kovia kipuja, hän kärsi jostakin näkymättömästä kidutuksesta.

Yhtäkkiä, suoraan silmieni edessä, nainen alkoi muuttaa muotoaan: ensin vanhaksi mieheksi, sitten nuoreksi naiseksi, keski-ikäiseksi naiseksi ja sitten takaisin vanhaksi naiseksi. Katsoin järkyttyneenä hänen käydessään läpi näitä muutoksia yksi toisensa jälkeen.

Nähdessään Jeesuksen nainen huusi: ”Herra ole minulle armollinen. Päästä minut pois tästä kidutuksen paikasta!” Nainen kumartui eteenpäin tuolissaan ja tavoitteli Jeesusta, mutta ei päässyt hänen luokseen. Muodonmuutokset jatkuivat. Jopa hänen vaatteensa vaihtuivat. Välillä hänellä oli miehen puku, sitten nuoren tytön vaatteet, sen jälkeen keski-ikäisen naisen ja taas hän oli vanhan naisen asussa. Kaikki tämä tapahtui muutamassa minuutissa.

Kysyin Jeesukselta: ”Miksi Herra?”

Ennen kuin Herra ehti vastata, nainen huusi taas: ”Voi Herra, päästä minut pois täältä ennen kuin ne palaavat.” Hän oli noussut seisomaan ja puristi kaltereita nyrkkeihinsä. ”Tiedän että sinun rakkautesi on todellista. tiedän että se on totta. Päästä minut ulos.” Naisen huutaessa kauhusta jokin alkoi repiä lihaa hänen kehostaan. Ihmettelin, mistä hänet oli tuomittu ja miksi hän oli vankina täällä. ”Hän ei ole se, miltä näyttää”, sanoi Herra.

NOITA

Nainen istuutui takaisin tuoliin ja alkoi keinua. Mutta nyt ainoastaan luuranko istui keinutuolissa – luuranko sisällään ennenkin näkemääni likaista sumua. Siellä missä vain muutama minuutti sitten oli ollut vaatetettu keho, oli vain mustiksi palaneita luita ja silmien jättämät tyhjät reiät. Naisen sielu valitti ja huusi Jeesukselta apua ja pelastusta piinastaan. Hänen huutonsa tulivat kuitenkin liian myöhään.

Maan päällä tämä nainen oli noita ja saatananpalvoja. Hän ei ainoastaan harjoittanut noituutta, vaan opetti sitä muillekin. Hänen ollessaan lapsi hänen perheensä harjoitti mustaa magiaa. He rakastivat pimeyttä mieluummin kuin valoa.

Monta kertaa kutsuin häntä tekemään parannusta, mutta hän vain pilkkasi minua ja vastasi: ”Nautin saatananpalvonnasta ja tulen jatkamaan sitä.” Hän hylkäsi totuuden ja käänsi paljon ihmisiä pois Herrasta. Jotkut heistä ovat tuonelassa hänen kanssaan tänään. Jos hän olisi kääntynyt, olisin pelastanut hänet ja monet hänen perheestään, mutta hän ei kuunnellut minua.

Saatana petkutti tätä naista uskomaan, että hän saisi oman kuningaskunnan palkkioksi palvoessaan häntä. Hän uskoi, ettei kuolisi koskaan, vaan hänellä olisi ikuinen elämä saatanan kanssa. Nainen kuoli ylistäessään saatanaa, mutta tänne päädyttyään hän kuuli saatanan, valheiden isän, nauravan päin hänen kasvojaan: ”Uskoitko tosiaan, että jakaisin kuningaskuntani kanssasi? Tämä on minun kuningaskuntani eikä kenenkään muun.”

Ja saatana lukitsi hänet tähän selliin ja kiduttaa häntä nyt yötä päivää.

Maassa tämä nainen opetti monia noitia – sekä valkoisia, että mustia - tekemään taikojaan. Yksi hänen taikatempuistaan oli muuttua nuoresta naisesta keski-ikäiseksi naiseksi, vanhaksi naiseksi – jopa vanhaksi mieheksi. Silloin oli hauskaa pelotella vähäpätöisempiä noitia sellaisilla tempuilla. Mutta nyt hän kärsii tuonelan tuskia ja hänen lihansa revitään pois jokaisessa muutoksessa. Nyt hän ei pysty hallitsemaan muodonmuutoksiaan. Hän vain muuttuu yhdestä hahmosta toiseen, tahtoi hän sitä itse tai ei, mutta hänen todellinen hahmonsa on sumuinen sielu luurangon sisällä. Saatana solvaa ja pilkkaa häntä. Usein nainen tuodaan saatanan eteen hänen huvikseen kidutettavaksi.

Kutsuin häntä monta kertaa ja olisin pelastanut hänet. Mutta hän ei halunnut minua. Nyt hän rukoilee ja pyytää hartaasti anteeksiantamusta, mutta sen aika on ohi. Nyt hän on täällä kadotuksen paikassa ilman minkäänlaista toivoa pelastumisesta.

Katsoin ikuiseen kärsimykseen ja tuskaan kadotettua naista. Vaikka hän oli ollut paholaisen palvelija, sydämeni murtui säälistä. Ja sitten – ikään kuin Jeesus ja minä emme olisi olleet lainkaan paikalla – likainen demoni, kooltaan ja muodoltaan taas ison karhun kaltainen, lensi risaisilla siivillään naisen sellin eteen ja avasi sen avaimiaan kalistellen. Hän piti kovaa meteliä kuin pelotellakseen naista. Tämä viheliäinen ihmisparka kiljui kauhusta demonin hyökätessä hänen kimppuunsa ja alkaen kiskoa häntä sellistä. Jeesus totesi murheellisena: ”Tämä demoni kiduttaa häntä usein.”

”Rakas Herra”, kysyin Jeesukselta, ”eikö ole mitään mitä voisimme tehdä tämän raukan hyväksi?”

”Se on liian myöhäistä!” Jeesus toisti. ”Liian myöhäistä.”

TUONELAN KAUHUT

Näin tuonelassa myös sellaista, joka on liian kauheata kerrottavaksi – jopa kauheampaa kuin kidutuksen valitukset, pilaantuneen lihan hajut ja tuonelan tulien kauheus sen syvissä onkaloissa. Näin myös asioita, joita Jumala ei sallinut minun kirjoittaa.

Kun kuolet maan päällä Jumalan Hengestä uudestisyntyneenä ja häneltä syntisi anteeksi saaneena, sielusi menee taivaaseen. Jos taas kuolet syntisenä, menet välittömästi palavaan tuonelaan. Demonit vetävät sielusi läpi tuonelan porttien, missä sinut heitetään tulisiin onkaloihin kidutettavaksi. Aikanaan sinut tuodaan saatanan eteen. Sinä et vain näe tuonelan kamaluutta. Myös sinun tuntoaistisi toimii. Sinä tunnet kehossasi kaiken, mitä sinulle tapahtuu ja mitä sinulle tehdään. Kidutukset ovat erilaisia eri sieluille, mutta kaikkia poltetaan tulella.

HIRTEHISTÄ HUVITTELUA

Jeesus sanoi minulle, että tuonelassa on paikka nimeltään ”huvikeskus”, muodoltaan kuin sirkusareena. Ihmisiä tuodaan areenalle, huvikeskuksen keskiosassa olevaan ympyrään. He ovat niitä, jotka tietoisesti palvelivat saatanaa maan päällä, niitä jotka omasta vapaasta tahdostaan valitsivat saatanan seuraamisen Jumalan sijaan. He olivat ennen kuolemaansa okkulttisen maailman johtajia, he olivat meedioita, ennustajia, velhoja ja noitia.

Maan päällä eläessään he pettivät monia ja saivat heidät seuraamaan saatanaa ja tekemään syntiä. Areenan ympärillä on muita sieluja – ei kuitenkaan onkalossa kärventyviä. He ovat juuri niitä areenalle kerättyjen pettämiä. Niitä, jotka nämä olivat saaneet lankeamaan syntiin. He kokoontuvat areenan reunalle kiduttamaan pettäjiään monin eri tavoin.

Katselin kauhuissani, miten eräässä kidutuksessa sielu kirjaimellisesti revittiin osiin ja osat siroteltiin pitkin tuonelaa eräänlaisessa demonisessa haaskanmetsästyksessä. Silvotut sielut tunsivat hirvittävää tuskaa. Toisella kerralla areenan ulkopuolella seisovat heittelivät kivillä keskiympyrässä olevia. Kaikki kuviteltavissa olevat kidutustavat olivat sallittuja. Kidutetut sielut anoivat kuolemaa – ja sen he olivat saaneet osakseen. Mutta se ei ollut kertakaikkinen tuskista vapauttava kuolema. Se on ikuinen, jatkuva kuolema.

Jeesus alkoi taas puhua:

Otin tuonelan avaimet saatanalta monta vuotta sitten ja avasin nämä sellit ja päästin väkeni ulos. Vanhan testamentin aikaan, ennen kuin todella annoin henkeni ristillä, paratiisi sijaitsi lähellä tuonelaa. Se siirrettiin toisaalle, kun kuolin ristillä ja nousin taas ylös Jumalan, Isäni voimalla. Nämä sellit olivat kerran paratiisissa, nyt saatana käyttää niitä inhottaviin tarkoituksiinsa ja on rakentanut niitä lisääkin.

Voi, tämän kirjan lukija, oletko sinä jo tehnyt parannuksen, tai teetkö ennen kuin se on ikuisesti liian myöhäistä? Kaikkien täytyy tulla eteeni tuomittaviksi.

SAATANAN LIEKEISSÄ

Olimme saman tien noin 800 metrin korkeudessa ilmassa, helvetin vatsan keskustassa ja 27 kilometriä korkean selliryhmän keskellä. Minusta tuntui kuin olisin ollut hissikuilussa, jonka pohjaa ja kattoa en voinut pimeydeltä nähdä. Valo alkoi täyttää tuota kauhun paikkaa. pidin lujasti kiinni Jeesuksen kädestä.

”Rakas Herra”, kysyin ”miksi olemme täällä?”

Yhtäkkiä puhkesi voimakas tuuli, suorastaan hirmumyrsky, ja kuului valtava, rysähtävä ääni. Mahtavat tulenlieskat alkoivat kiivetä sellien seinämiä ylös joka puolelta, polttaen kaiken mennessään. Liekit saavuttivat jokaisen sellin sisäosan ja saivat aikaan tuskaa ja ahdinkoa. Säälittävät huudot kaikuivat joka puolelta selleistä. Vaikka liekit eivät koskettaneet Jeesusta eivätkä minua, pelko kumpusi sisältäni, kun näin kadotettujen sielujen juoksevan sellien takaosaan suojaa tulelta etsien.

Paholaismainen ääni alkoi kohota vasemmalta puoleltamme. Katsoessani siihen suuntaan näin saatanan seisovan selkä meihin päin. Sekin oli kauttaaltaan liekeissä – mutta tuli ei kuitenkaan polttanut eikä kuluttanut paholaista. Pikemminkin saatana sai tulen leviämään ympäri sellejä. Kun saatana liikutti käsiään, suuret tulipallot syöksyivät hänestä kohti kärsiviä raukkoja. Paholainen itse seisoi liekeissä ja nautti kadotettujen huudoista.

Sydäntä särkevät kirkumiset ja kuuntelijallekin tuskaa tuottavat huudot kantautuivat korviini tulen valtaamista selleistä. Tulijärveä kuumempi tuli poltti sisällä olevia sieluja elävältä, mutta kuitenkaan he eivät voineet kuolla sillä tavalla kuin me maan päällä ymmärrämme. Myös demonit liittyivät nauruun, kun saatana lähti kulkemaan sellistä selliin, kiduttaen kadotettuja. Saatana käveli leimuavien liekkien lävitse, mutta nekään eivät polttaneet sitä.

”Saatana elää pahuudesta”, Jeesus sanoi katsellen murheellisena tapahtumia silmiemme edessä. ”Hän riemuitsee tuskasta ja kärsimisestä ja saa siitä voimaa.”

Saatanasta lähti punertavankeltainen, ruskeareunainen liekki. Raju puuskainen tuuli puhalsi sen vaatteisiin – jotka eivät kuitenkaan vahingoittuneet millään tavalla.

Palavan lihan haju täytti ilman, ja tajusin taas kerran tuonelan kauhujen todellisuuden. Näin saatanan ainoastaan selkäpuolelta, mutta kuulin sen helvetillisen naurun kaikkialla.

Katselin, kun saatana kohosi savupilvessä, vieden tulivirran mukanaan ylös tuonelan vatsan yläosaan. Siellä se kääntyi ja ilmoitti kovalla äänellä, että elleivät kaikki nämä sielut ylitäisi sitä, se tarjoaisi heille kierroksen huviringissä.

”Ei, saatana, me palvomme sinua”, he huusivat yhteen ääneen, polvistuen samalla palvomaan paholaista. Ja mitä enemmän he palvoivat, sitä enemmän saatana vaati palvontaa. Ylistysäänet täyttivät paikan yhä voimakkaampina, kunnes tuonelan kattoparret suorastaan soivat huudoista syntyneestä metelistä.

Jeesus jatkoi puhettaan:

Kaikki tuonelan selleissä asuvat kuulivat todellista evankeliumia maan päällä eläessään. Minun pelastustani tarjottiin heille monta kertaa. Henkeni veti heitä useasti kohti Jumalaa, kohti minun ristiäni, mutta he eivät kuunnelleet – tai ainakaan tulleet luokseni pelastuakseen.

Jeesuksen puhuessa saatana sanoi omilleen: ”Ha-haa, tämä on valtakuntanne – ainoa valtakunta, mihin koskaan tulette pääsemään. Minun valtakuntani käsittää koko maan ja sen alla olevan maailman.”

Kuulin saatanan huutavan: ”Tällaista tulee elämänne olemaan – ikuisesti!” Ja koko ajan valitushuudot kaikuivat palavista selleistä.

Jeesus sanoi:

Minun pelastukseni on ilmainen. Kuka tahansa haluaa, tulkoon ja olkoon pelastettu tästä ikuisesta rangaistuksen paikasta. En heitä ketään luokseni tulevista ulos. Jos olet ollut noita tai jopa solminut sopimuksen paholaisen kanssa, minun voimani murtaa sen ja minun vuodatettu vereni pelastaa sinut. Minä poistan saatanallisen kirouksen elämästäsi ja lunastan sinut vapaaksi tuonelasta. Anna sydämesi minulle, minä voin vapauttaa sinut.

Muita samantyylisiä kokemuksia löytyy näistä linkeistä:

http://www.spiritlessons.com/Documents/BillWiese_23MinutesInHell_Text.htm

http://video.google.com/videoplay?docid=648563944666093503

http://www.uskonkirjat.net/products/kbw.html

http://www.freecdtracts.com/